KUVIA JA TARINOITA

Pyhäjärven veden laatua uhkasi Kesälahden Juutinsuolle Vapon suunnittelema turpeennosto. Ojitusta ehdittiin tehdä liki kymmenen vuotta, ennen kuin kansalaisten ja ympäristöviranomaisten ankara vastustus tehosi. Hanke raukesi ja suuremmalta vahingolta vältyttiin. Turvesuon innokkaimmat vastustajat perustivat 1990-luvun alussa Karjalan Pyhäjärvi ry:n, sillä järven tila ei suinkaan ollut heikentynyt pelkästään Juutinsuon humuksista. Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin järven alkupäisen luonnontilan palauttaminen. Tavoitteessa riittää tekemistä vielä monelle sukupolvelle. Lähde Jouko Turkka

Ensimmäinen taisto Varmonniemellä sijaitsevaa Pyhäjärven Lohi -kalankasvatuslaitosta vastaan käytiin jo 1970-luvulla. Lupa myönnettiin vasta manttaalinmukaisen äänestyksen jälkeen. Ehtona oli veden laadun seuranta. Sen otti huolekseen Pohjois-Karjalan vesipiiri, joka hoiti vesiasioita ennen ympäristökeskusta ja oli osa valtakunnallista vesihallintoa. Viiden vuoden tuotannon jälkeen lupa-anomus tuli uudelleen esille ja kiista oli aiempaa rajumpi. Veden laatu oli heikentynyt, levämäärät runsastuneet ja särkikalat vallanneet asemia. Voimakkaasta vastustuksesta ja valituksista huolimatta vesioikeuden päätöksellä laitokselle vahvistettiin lupa eräin rajoituksin 1984. Seuraavasta luvasta Karjalan Pyhäjärvi ry valitti aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, mutta lupa myönnettiin edelleen kuitenkin ehtoja selvästi tiukentaen. Jonkinlainen torjuntavoitto kuitenkin saavutettiin.

Kalankasvatus Pyhäjärvellä päättyi 1990-luvun lopulla, kun silloinen ympäristökeskus vuokrasi allasalueen ja liitti sen ympäristöineen ennestään rauhoitettuun valkoselkätikkakoivikkoon. Kun kirjolohentuotanto oli kasvanut, levähaitat olivat pahentuneet. Hiipunut tuotanto oli sen sijaan suoraan verrannollinen lähiympäristön vesien parantuneeseen tilaan.

Lähde Jouko Turkka

Suomen ja Venäjän välillä käytiin 1990-luvun lopulla kahtena vuonna kalastuskilpailut, talvella pilkkien ja kesällä uistellen. Vastakkain maaottelussa olivat Sortavalan kaupunki ja Uukuniemen kunta. Sortavalan kaupunginjohtajana toimi silloin Valeri Varja ja Uukuniemen kunnanjohtajana Satu Prokopé (1997-2000). Kilpailut mahdollisti sotilasvirkamiesten hyvä yhteistyö rajan molemmin puolin. Suomen puolella asiaa hoiti uukuniemeläinen majuri Osmo Härkönen, joka toimi myös kilpailujen johtajana ja Venäjän puolella sujuvasti suomea puhuva rajavartioeversti Vasili Malinkin, jonka vanhemmat olivat aikoinaan muuttaneet silloiseen Neuvostoliitoon.

Kisajärjestelyt olivat vaativat, ja niihin osallistui suuri joukko vapaaehtoisia, myös haastateltava Harri Kylliäinen. Suomalaisilta osallistujilta vaadittiin rajan ylitykseen sekä passi että viisumi, jotka tarkastettiin normaalein rajamuodollisuuksin tullin ja rajavartioston toimesta. Kerran jännitys oli katossa, koska viisumit saatiin vasta myöhään pilkkikisaa edeltävänä iltana. Suomesta osallistujia oli parisen sataa kalamiestä, osa evakkoja ja osa Uukuniemeltä tai sen välittömästä läheisyydestä. Kisan aikana maihin ei saanut mennä. Osa evakoista yritti kisan aikana tutkailla entisiä kotikunnaitaan. Venäjän puoleisen kisajoukkueen suuruudesta ei ole tarkkaa tietoa.

Kaikki kilpailut käytiin Pyhäjärven Venäjän puoleisella puolella, jossa kalaa oli runsaasti, olihan sitä yli 50 vuotta pyydystäneet vain muutamat rajamiehet. Rajanylityspaikkoja oli vain yksi lähellä Uukuniemen kalasatamaa. Yksi suomalainen kilpailija, joka asui rajavyöhykkeellä, palasi kilpailusta suoraan kotiin ilman virallista paluutarkastusta rajalla. Hänet komennettiin takaisin ja passitettiin normaaliin rajatarkastukseen. Muilta kommelluksilta vältyttiin. Kesällä VIP-vierailla oli oma pursi, jolta kilpailuja voitiin seurata lounastaen rajavaltuutettujen seurassa. Kilpailijoiden viisumi oli kertaluonteinen, toimitsijoilla oli punaiset hihamerkit ja he saivat liikkua valvontaveneillä rajan yli vapaasti. Jokaisen kalakilvan voittivat venäläiset, jotka tiesivät paremmat apajat, mutta koska heille ei ollut myönnetty viisumeita, he eivät päässeet Suomen puolelle palkintojaan noutamaan. Puheita pidettiin kuitenkin runsaasti. 

Lähde Harri Kylliäisen haastattelu / Ulla Rauramo

Pyhäjärven vesistön heikoin lenkki on vuosikymmenet ollut Ätäskö-järvi, jonka tila erityisesti heikkeni laajojen suo-ojitusten seurauksena. Ätäskön rannat ovat myös tehokkaimmin olleet maanviljelyksessä ja pellot laajoilla alueilla ulottuneet vesirajaan asti. Ankarat sinileväkukinnat herättivät lopulta Ätäskön rantojen asukkaat 1999 ja siellä kerättiin yli 400 nimeä adressiin, joka jätettiin viranomaisille.

Karjalan Pyhäjärvi ry kutsui maakunnan päättäjät Ätäskö-seminaariin pohtimaan järven kunnostamista. Kokouksessa perustettiin Ätäskö-työryhmä, joka laati järven hoitosuunnitelman. Vuosien mittaan on valuma-alueen kunnostus toteutettu suunnitelman mukaan Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen johdolla ja rahoituksella. Tärkeä rooli on ollut Kiteen maatalousopistolla, jonka oppilaat ja opettajat ovat osallistuneet tutkimukseen, suunnitteluun ja käytännön toteutukseen monin tavoin. Toimilla on ennallistettu huonosti tuottavia suoalueita, palautettu purovesiä luonnontilaan, tehty pintavalumakenttiä ojiin ja rakennettu selkeytysaltaita ja pohjapatoja estämään humuspäästöjä sekä valuma-alueelle suojavyöhykkeitä.

Lähde Jouko Turkka.

Kuvassa Ätäskön ruovikkoa www.syke.fi

Tulevien vuosien haasteena on erityisesti järven ympäristön asukkaiden aktivointi kaikenpuoliseen hoitotyöhön. Esimerkkinä on kalastus, jolla osittain ammattilaisten toimesta, osittain harrastelijoiden voimin harvennetaan liian suuria särki- ja ahvenkantoja. Kalastus on halvin ja tehokkain tapa poistaa järvestä haitallista fosforia.

Uhkatekijänä on myös erityisesti vanhojen suo-ojien perkaus. Uukuniemellä se ehti pilata kaksi erinomaista lahtea, ennen kuin yhdistyksemme paikallisten asukkaiden hälyttämänä sai aikaan hankkeen keskeyttämisen.

Lähde Jouko Turkka