PYHÄJÄRVEN SUOJELU

Pyhäjärven erityspiirteet

Natura 2000 – maailman laajin suojelualueiden verkosto

Karjalan Pyhäjärven asema Natura-verkostossa ja muissa suojeluohjelmissa

Pyhäjärven yksityiset luonnonsuojelualueet

Uhkatekijät Pyhäjärven ympäristölle ja luonnonarvoille

Pyhäjärven kunnostustoimenpiteitä

Soiden merkitys vesistöille

Näkösyvyysmittaukset ja sinilevähavainnot

Ilmastonmuutos ja Pyhäjärven jäätyminen

Pyhäjärvi on I ja II Salpausselän väliselle alueelle sijoittuva erittäin karu suurjärvi. Alueen kallioperää hallitsevat happamat syväkivet. Lahtien rannoilla on myös useita järveen rajoittuvia soita. Järven pohjaeläinlajistossa on useita jääkautisia reliktiäyriäisiä. Pyhäjärven kalataloudellinen arvo ja maisemallinen sekä biologinen merkitys on huomattava. Suomen ja Venäjän rajavesistönä Pyhäjärvellä on merkittävä arvo vesistö- ja kalataloustutkimuksen kohteena.

Pyhäjärvi on vedenlaadultaan Pohjois-Karjalan ja samalla myös koko Suomen edustavimpia niukkaravinteisia Lobelia -tyypin järviä. Erittäin edustavaksi järven tekee sen suuri koko ja pääosin erinomainen vedenlaatu. Järvi voidaan jakaa kahteen osaan: pohjoiseen Pyhäjärven Hummonselkään sekä varsinaiseen Pyhäjärveen. Varsinaisen Pyhäjärven vedenlaatu on heikentynyt erityisesti Vetkanlahdessa ja Savikkoniemen edustalla

Karjalan Pyhäjärven kunnostaminen ja hoito parantavat vesistön ekologista tilaa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia ja turvaavat hyvän tilan säilyminen. Kunnostuksilla lisätään lähiympäristön viihtyisyyttä, rantakiinteistöjen arvoa ja parannetaan vesistön kalataloudellisia edellytyksiä sekä luonnon- ja maisemansuojelua.

Karjalan Pyhäjärven kunnostustarvetta aiheuttava ongelma on rehevöityminen. Tehokkaillakaan kunnostustoimilla ei saada pysyviä vaikutuksia, jos järveen tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus on liian suuri eikä ulkoista kuormitusta vähennetä. Kunnostustoimet eivät siis koske ainoastaan kohdejärveä vaan ulottuvat sen koko valuma-alueelle. (Lähde:  www.ymparisto.fi)

EU:lla on vahva luonnonsuojelulainsäädäntö. Sen keskiössä on Natura 2000 -verkosto: 26 000 suojelualuetta, jotka kattavat viidenneksen EU:n maa-alasta ja merkittäviä osia ympäröivistä meristä. Natura 2000 on maailman laajin suojelualueiden verkosto, ja se tarjoaa elintärkeää suojaa Euroopan uhanalaisimmille lajeille ja luontotyypeille.

EU hyväksyi ensimmäisen merkittävän luonnonsuojelulakinsa, lintudirektiivin 1979. Se suojelee kaikkia luonnonvaraisia lintuja EU:ssa ja kattaa noin 500 lajia. EU-maat osoittavat ja suojelevat alueita, jotka ovat erityisen tärkeitä luonnonvaraisille linnuille. Tähän mennessä on perustettu noin 5 300 erityissuojelualuetta.

Toinen säädös, vuoden 1992 luontotyyppidirektiivi, velvoittaa EU-maat suojelemaan uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä sekä luontotyyppejä. Suojelualueita kutsutaan erityisten suojelutoimien alueiksi. Luontotyyppidirektiivi kattaa noin 1 500 harvinaista ja uhanalaista kasvi- ja eläinlajia sekä noin 230 luontotyyppiä, kuten heinäniityt, nummet ja marskimaat. Näiden kahden direktiivin perusteella suojellut alueet muodostavat Natura 2000 -verkoston.

Natura 2000 ei ole vain luonnonsuojelualueiden verkosto. Siinä otetaan huomioon, että ihmiset ja luonto toimivat parhaiten toistensa kumppaneina. Verkostossa ei suljeta pois taloudellista toimintaa vaan pyritään varmistamaan, että siinä kunnioitetaan arvokkaiden lajien ja luontotyyppien suojelua.

Natura 2000 -alueita koskevat päätavoitteet ovat seuraavat:

– välttää toimintaa, joka saattaisi vakavasti häiritä lajeja tai vahingoittaa luontotyyppejä, joille alue on osoitettu

– toteuttaa tarvittaessa myönteisiä toimenpiteitä näiden luontotyyppien ja lajien säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi suojelun parantamista varten.

Verkosto edistää kestävää metsätaloutta, kalastusta, maataloutta ja matkailua ja takaa näin pitkän aikavälin tulevaisuudennäkymiä ihmisille, jotka asuvat näillä alueilla ja ovat riippuvaisia näistä toiminnoista. (Lähde:  www.ymparisto.fi)

Jokainen Euroopan unionin jäsenvaltio laatii kansallisen luettelon luontodirektiivin mukaisista Natura-alueistaan. Arviointi suoritetaan kullekin luonnonmaantieteelliselle vyöhykkeelle erikseen. Lopullisen päätöksen tekee EU:n ministerineuvosto tai komissio. Suomessa on 1 867 Natura 2000 -aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 50 000 km2. Niistä on Pohjois-Karjalassa 129 aluetta yhteispinta-alaltaan hieman alle 1 200 km2. Vettä tästä on noin 470 km2. Osa kohteista sijaitsee useamman kunnan tai kahden maakunnan alueella.

Karjalan Pyhäjärvi on maakunnallisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti arvokas vesistö. Alueen luontokokonaisuus (FI0700091) on pinta-alaltaan 15 296 hehtaarin suuruinen Natura-alue, joka on otettu Suomen Natura-suojeluverkostoon luontodirektiivin perusteena SCI (SCI = Sites of Community Importance, EU:n jäsenvaltion ehdotus luontodirektiivin perusteella suojeltavaksi alueeksi.) Järvi liitettiin Euroopan Unionin Natura 2000 -verkoon 1990-luvun lopulla edustaen niukkaravinteisia kirkasvetisiä järviä, joiden veden laatu on pääosin erinomainen ja joille ovat tyypillisiä monet pohjaruusukekasvit. Järven kalataloudellinen, maisemallinen ja biologinen merkitys on huomattava. Karjalan Pyhäjärvi kuuluu Natura-suojeluverkoston ohella Pohjoismaiden ministerineuvoston hyväksymiin suojeluvesiin ja erityistä suojelua vaativiin vesiin. Erityissuojelun tavoitteena on vesistöalueen säilyttäminen oligotrofisena (niukkaravinteisena) ja mahdollisimman luonnontilaisena sekä samalla kalataloudellisen arvon turvaaminen.

Karjalan Pyhäjärven erityisarvo erityistä suojelua vaativana vesistönä on vahvistettu myös tuomioistuinkäytännössä korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisulla KHO 2013:91. Siinä katsottiin, ettei Kiteen kaupunginvaltuuston vuonna 2010 hyväksymä rantaosayleiskaava täyttänyt rantayleiskaavalle maankäyttö- ja rakennuslain 39 ja 73 §:ssä asetettuja sisältövaatimuksia, kun otettiin huomioon muun muassa juuri Pyhäjärven ja alueen muiden järvien erityispiirteet sekä luontoselvityksessä osoitetut arvokkaat alueet.

Valuma-alueen rikkaaseen kasvillisuuteen kuuluvat muun muassa metsänätkelmä ja kallioseinämillä kasvavat isokokoinen kuhmujäkälä, lehtoneidonvaippa, tuoksumatara ja suomyrtti. Pyhäjärvi on erityisen merkittävä virkistyskäytön ja kalastuksen kannalta luonnonsuojelullisesti sekä myös tutkimuksellisesti. Järven veden laatua on seurattu 1960-luvulta lähtien ja se on ollut mukana monissa veteen ja vesibiologiaan liittyvissä tutkimuksissa.

Karjalan Pyhäjärven tikkametsistä muodostuu myös Natura-alue (FI0700092), joka on pinta-alaltaan 93 hehtaaria. Se koostuu Pyhäjärven keskiosassa sijaitsevista vanhoista lehtipuuvaltaisista metsistä, jotka tarjoavat elinympäristön monipuoliselle eliölajistolle.

Lisäksi suojelualueen muodostaa Karjalansärkkä-Seiväslamminsärkkä (FI0700076), joka on pinta-alaltaan 103,8 hehtaaria. Alueen suojelu perustuu luontodirektiiviin. Kohde kuuluu harjujensuojeluohjelmaan.

Pyhäjärven Natura 2000-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman sekä vesiensuojelusuunnitelman päivittäminen on käynnistetty Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa 2018. Edellinen vesiensuojelusuunnitelma on vuodelta 2003, ja hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen on arvioitu kiireelliseksi. Suunnitelmaa tehdään yhteistyössä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Työhön on nimetty Pyhäjärven vesistön käytön ja hoidon suunnittelutyöryhmä, jossa ovat edustettuina kahden ELY-keskuksen lisäksi Luonnonvarakeskus, Suomen Metsäkeskus, Metsähallitus, Keski-Karjalan luonto ry, Karjalan Pyhäjärvi ry, Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus, Vasukkaat ry, MTK, Kiteen kaupunki sekä Imatran seudun ympäristötoimi Parikkalan kunnan edustajana.

Valtio turvaa suojeluohjelmilla merkittäviä luontoarvoja. Suojeluohjelmien määrittämistä alueista muodostetaan pääsääntöisesti lailla tai asetuksella luonnonsuojelualueita. Valtaosa suojelualueista sijaitsee valtion mailla, ja niitä hoitaa Metsähallitus. Myös yksityismaille on perustettu runsaasti luonnonsuojelualueita. Pyhäjärven valuma-alueelta löytyy useita eri valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin liitettyjä, että yksityisiä luonnonsuojelualueita, jotka on taulukoitu alle .

Rantojensuojeluohjelmalla pyritään säilyttämään arvokasta meri- ja järviluontoa eri puolilla Suomea. Ohjelman tavoitteena on suojella rakentamattomia rantoja. Suojelu perustuu pääosin maankäyttö- ja rakennuslakiin. Pyhäjärven rantojensuojeluohjelma-alueet (RSO050011) sijoittuvat järven etelä- ja pohjoisosiin. Ne ovat edustavia harjusaaria ja -niemiä. Hummonselän Hiekkaniemen ympäristössä on rantojensuojeluohjelmalla suojeltuja alueita, joista osa on liitetty Naturaan. Rantojensuojeluohjelmaan kuuluu Pyhäjärven alueella myös osa Hiekkaniemestä ja Sorsasaaresta, sekä pieniä saaria sen edustalta ja saaria Papinniemenselältä, mitkä kaikki kuuluvat myös Naturaan.

Valtakunnallisiin suojeluohjelmiin kuuluvia tai kuulumattomia yksityisiä luonnonsuojelualueita Pyhäjärven valuma-alueelta löytyy yhteensä 32 kpl, joiden lisäksi löytyy kaksi erityisesti suojeltavan lajin suojelualuetta.  (Lähde: Pyhäjärven hoito- ja suojeluohjelma 2020 luonnos)

Pyhäjärvi on vähäravinteisena järvenä herkempi häiriöille kuin ravinteikkaampi järvi, sillä pienikin ravinteiden lisäys on suhteellisesti hyvin suuri. Viime vuosikymmeninä huolta järven tilasta ovat herättäneet ranta-alueiden limoittuminen, vesikasvillisuuden lisääntyminen, sinileväkukinnat ja lasku-uomien suulla havaitut kiintoaineksen sekä rautasaostumien esiintymät erityisesti kevätjäiden lähdettyä. Huolestuttavan kehityssuunnan pysäyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta Pyhäjärven erinomainen veden laatu ja Natura-arvot säilyvät.

Karjalan Pyhäjärven alueeseen kohdistuvien merkittävimpien uhkien voidaan katsoa johtuvan muutoksista maankäytössä, joita ovat mm. rantarakentamisen lisääntyminen sekä metsähakkuut. Uusien ja olemassa olevien rakennuspaikkojen jätevedet muodostavat suurimman uhkan pintaveden laadulle alueella ja uudisrakentaminen tulee lisäämään kuormitusta vesistöön.

Rantarakentaminen myös aiheuttaa luonnon elementtien väistymistä ranta-alueilla ja voi vaikuttaa heikentävästi pohjaruusukekasvillisuuteen sekä myös alueen maisema-arvoihin. Lisärakentaminen luo myös paineita yksityistieverkoston ja mahdollisesti myös yleisen tieverkon lisääntymiseen sekä kunnossapitoon.

Pohjavesien puhtauden uhkatekijöitä ovat maa-ainesten otto ja siihen liittyvät oheistoiminnat, tienpito, haja-asutukseen liittyvä jätevesien maahan imeytys sekä sopimaton lannotteiden ja torjunta-aineiden käyttö maa-ja metsätaloudessa.  (Lähde Pyhäjärven hoito- ja suojeluohjelma 2020 luonnos)

Kunnostustoimenpiteenä on järven ulkoisen kuormituksen vähentäminen. Kuormitus koostuu jokien, purojen, norojen ja ojien kautta järveen valuvien vesien sisältämistä ravinteista ja kiintoaineesta koko valuma-alueelta. Runsas sade lisää kuormitusta vähävetiseen aikaan verrattuna. Maatalousvaltaisilla valuma-alueilla keinona on mm. lannoituksen oikea ajoitus ja sopiva lannoitemäärä sekä ja kevennettyjen maanmuokkausmenetelmien suosiminen, pellon kaltevuus, muokkaustekniikka ja -ajankohta. Ravinteiden huuhtoutumisen vähentämisessä oleellisinta olisi, että ravinteet pidättäytyisivät maassa ja siirtyisivät viljelykasveihin mahdollisimman tehokkaasti.

Kosteikot, suojavyöhykkeet ja pintavalutuskentät vähentävät maa-aineksen ja ravinteiden kulkeutumista pelloilta ja ojitetuilta metsäalueilta vesistöihin. Laskeutusaltailla sekä puroihin ja valtaojiin tehdyillä pienten patoaltaiden ketjuilla ja lietekuopilla voidaan pysäyttää veteen jo joutunutta kiintoainetta. Turvetuotannossa keinoja ovat sarkaojarakenteiden, laskeutusaltaiden ja pintavalutuskenttien perustaminen sekä veden kemiallinen puhdistaminen. Haja- ja loma-asutuksen vesistökuormituksen syntymistä ehkäistään asianmukaisilla jätevedenkäsittelymenetelmillä. Loma-asunnoilla viemäröidyn alueen ulkopuolella voidaan esimerkiksi käyttää WC:n asemasta kuivakäymälöitä.

Kalastus, erityisesti särkien ja lahnojen, on halvin ja tehokkain tapa poistaa järvestä haitallista fosforia.

Suomi on maailman soisin maa ja meillä on erityisvastuu sekä soiden luonnosta että soiden mittavan hiilivaraston pitämisessä poissa ilmakehästä. Suomalaiset haluavat suojella jäljellä olevia soita. Ne ovat Suomen suurin hiilivarasto.

Turvetuotannon osuus vesistöjen fosforikuormituksesta on 0,5 % ja typpikuormituksesta alle prosentti. Osuus on valtakunnallisesti pieni, mutta sillä voi olla suurikin alueellinen vaikutus vesistöjen tilaan. Turvetuotantoalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, humusta, ravinteita ja rautaa. Se tekee mökkirannoista liejuisia ja tukkii kalojen kiduksia. Vettyessään kuiva turveaines täyttää järvien pohjia lietteellä. Lisääntynyt orgaaninen aines aiheuttaa lisäksi vesistöissä happikatoa, mikä puolestaan vapauttaa järvien pohjaan kertynyttä fosforia ja siten rehevöittää koko vesistöä. Kun turvekerros kaivamisen seurauksena ohenee, kasvaa myös happaman huuhtouman riski alueen vesiin. Kuormitus on suurimmillaan suurten virtaamien aikana.

Tuotannon aiheuttamia vesistöhaittoja voidaan vähentää oikealla sijoituspaikan valinnalla ja suojavyöhykkeillä, teknisillä rakenteilla ja niiden kunnossapidolla sekä toimien ajoittamisella.

Turpeen kaivaminen tuhoaa alueen suoluontoa ja soiden lajit uhanalaistuvat. Suoluontoa uhkaa myös soiden ojittaminen maa- ja metsätaloutta varten. Turvetta nostetaan paitsi polttoon myös muihin käyttötarkoituksiin kuten kuivikkeeksi tai aktiivihiilen raaka-aineeksi. Turpeen poltto on saastuttavampaa kuin kivihiilen poltto. Lisäksi turpeen energiakäyttö tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin henkilöautoliikenne, vaikka turpeella tuotetaan vain pieni osa Suomen sähköstä ja lämmöstä. Onneksi turpeen poltolle on vaihtoehtoja.

Turvetuotantoalueiden toimintaa säädellään ympäristönsuojelulain mukaisella ympäristöluvalla. Lisäksi toimintaa ohjaavat valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta sekä vesienhoitosuunnitelmat ja niiden toteutusohjelmat. (Lähde:  www.ymparisto.fi,  www.sll.fi)

Karjalan Pyhäjärven koko valuma-alue on 1 019,2 km2, josta Suomen puolella 804,5 km2. Maanpeitettä mittaava CORINE LAND Cover -hanke*) ei pysty luotettavasti erottelemaan soita muista maankäyttömuodoista. Suot ovat yleensä ojitettuja ja ojituksen tuloksena syntynyt kitukasvuinenkin puusto tulkitaan toiseen maankäyttöluokkaan. Sama tiedon puute koskettaa luonnonvaraisia soita. Suo on silloin luonnonvarainen, kun siihen ei ole tehty ojituksia.

Pyhäjärven valuma-alueella on runsaasti soita, esim. Haukilahdensuo, Juutinsuo, Koirasuo, Kousansuo, Kurvansuo, Lietsonsuo, Riihilahdensuo, Ronkonsuo, Sopasensuo ja Suurisuo. Käytännössä lähes kaikki suot on ojitettu. Kunnostettuja soita ei ole vielä yhtään, Mustolanjoen valuma-alueella oleva Juutinsuo tulee olemaan ensimmäinen. Sen ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suo luonnontilaan. Työ käynnistyi syksyllä 2020. Ennallistettavan suon pinta-ala on 265 ha. Se ei tarkoita, että koko suoalalle tarvitaan toimenpiteitä. Kun otetaan mukaan mineraalimaan eroosiosuojaukset, kokonaispinta-ala on yli 300 hehtaaria. Ennallistamisessa on mukana myös yksityisiltä lahjoittajilta rahoituksensa saava Suomen luonnonsuojeluliiton Hiilipörssi, koska suo toimii hiilinieluna ja on arvokas myös luonnon kannalta. Juutinsuon kunnostus tulee maksamaan noin 300 000 €, josta hakijalla pitää olla 150 000 € omarahoitusosuutta.

Soiden kunnostamisessa keskeinen kysymys on, onko alueella havaittu ongelmia alueen edustalla tai uomissa. Tärkeää on myös, miten maanomistajat suhtautuvat ja mistä omarahoitusosuus saadaan sekä saako toimenpiteelle avustusta.

Soiden ennallistaminen tuo monia hyötyjä: sillä voidaan vähentää suon hiilidioksidipäästöjä, parantaa vesistöjen tilaa ja auttaa ojituksesta kärsinyttä suoluontoa palaamaan ennalleen. Ojitettuja suoalueita kunnostetaan myös sen tähden, että tasaavat tulvahuippuja. Tämä ominaisuus on menetetty liiallisten ojitusten tähden. Sekä ilmasto että luonnon monimuotoisuus kiittävät.

Ennallistaminen on osa ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Ennallistamisessa suota halkovat ojat tukitaan tai padotaan, jotta pohjaveden pinta saadaan nousemaan lähelle suon pintaa. Tämä lopettaa turvekerroksen hajoamisen ja siten hiilen karkaamisen suosta. Positiivinen vesistövaikutus puolestaan syntyy siitä, että ennallistamisen jälkeen vesi joutuu kulkemaan pitkän matkaa pitkin suon sammalikkoa. Sammal toimii kuin pesusieni, eli se kerää itseensä haitta-aineita ja ravinteita, jotka ojia pitkin kulkiessaan päätyisivät suoraan vesistöön. Luonnontilainen suo siivilöi vettä ja tasaa virtaamia. (Lähde: Tiina Käki/P-K:n ELY-keskus,  www.syke.fi)

*) Corine Land Cover 2018 -hanke on Euroopan ympäristöviraston koordinoima maanpeiteseuranta. Siinä yhdistetään koko Suomen peittävä satelliittikuvamosaiikki ja paikkatietoaineistot maankäytöstä ja maanpeitteestä.

Näkösyvyys kertoo veden kirkkaudesta ja kyvystä läpäistä valoa. Se arvioidaan silmävaraisesti veneestä. Mitä suurempi näkösyvyys on, sitä kirkkaampaa vesi on. Kirkkaassa karussa järvessä näkösyvyys voi olla jopa kymmenen metriä. Veden väri, kasviplanktonin määrä ja sameus vaikuttavat näkösyvyyteen, joten epäsuorasti näkösyvyys kertoo myös rehevöitymisestä ja sen muutoksista, sillä rehevöityvän järven vesi samenee kesäisin levien määrän kasvaessa.

Näkösyvyys vaihtelee vuodenajoittain. Talvella se on yleensä suurimmillaan ja kesällä selvästi pienempi. Luontaisesti savisameissa vesissä ja humusvesissä näkösyvyys on pienimmillään yleensä kevättulvan aikana.

Halkaisijaltaan 30-senttistä valkoista levyä kutsutaan Secchi- tai näkösyvyyslevyksi. Oheisessa kuvassa tehdään näkösyvyysmittausta. Kuva www.syke.fi.

Kesällä näkösyvyys mitataan levyllä aluksen varjon puolelta. Yksittäiset näkösyvyyshavainnot antavat vain rajoitettua tietoa, mutta laajoja havaintosarjoja voidaan käyttää sekä tieteellisiin tutkimuksiin että veden tilan seurantaan. Paavin luonnontieteellinen avustaja, Isä Pietro Angelo Secchi, teki Välimerellä järjestelmällisiä havaintoja veden läpinäkyvyydestä jo 1865. Väitetään, että hän olisi saanut idean mittalaitteeseen laivasta pudonneesta posliinilautasesta, joka erottui selvästi meren pohjasta useiden kymmenien metrien syvyydestä. (Lähde:  www.syke.fi)

Näkösyvyysmittauksia Pyhäjärvellä on tehty ensimmäisenä Suomessa vapaaehtoisvoimin yhteistyössä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kanssa vuodesta 1997. Myös rajavartiolaitos on suorittanut mittauksia. Osa mittaajista tekee havaintonsa ympäri vuoden ja osa sulan veden aikaan. Joiltakin mittaajilta on saatu täydellinen sarja toiminnan alusta lukien.

Mittaukset on suoritettu 17 mittauspaikalla kahdesti kuukaudessa tyynellä säällä, kuun alussa ja puolivälissä vuorokauden valoisimpaan hetkeen. Tuulisen havaintopäivän jälkeen on tehty vielä uusintamittaus. Talvella mittaus on tehty 30×30 cm avannosta. Mittaajia on parhaimmillaan ollut 12.

Levy upotetaan veteen ja kohta, missä levy katoaa mittaajan näkyvistä, kirjataan ylös. Sen jälkeen levy lasketaan pohjaan ja nostetaan jälleen ylös. Kohta, missä mittaaja jälleen näkee levyn, toimii kontollimittauksena. Tavallisesti havaintopisteet ovat samassa syvyydessä.

Viereisestä taulukosta näkyy, miten järven vesi on samentunut vuosien mittaan. Näkösyvyyden muutokset vuosina 1997-2020 (luvut vuoden keskiarvoja).

Näkösyvyyshavainnot järven keskiosassa vaihtelevat välillä 5-8 m. Ne näyttäisivät jonkin verran pienentyneen mittauskauden aikana. Tarkempaa analyysiä näkösyvyyksien muutoksista on luvassa, kun tekeillä oleva Karjalan Pyhäjärven hoito- ja käyttösuunnitelma valmistuu. (Kuvat ELY-keskus)

Sini- eli syanobakteereita kutsutaan myös sinileviksi, vaikka ne eivät ole leviä. Ne vapauttavat happea yhteyttämisen sivutuotteena. Tämä on muuttanut maapallon varhaisen happiköyhän ilmakehän nykyisenkaltaiseksi. Sinibakteerit tunnetaan ”sinileväkuninnoistaan” lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä, joissa ne tuottavat myrkyllisiä aineita. Syanobakteerit voivat elää yksittäisinä hippusina, jonomaisina ketjuina tai muodostaa veden pinnalle paksuja leväkasautumia.

Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä ja myös ihoa ärsyttäviä yhdisteitä. Leväesiintymän ulkonäön perusteella ei voi arvioida, onko kyseessä myrkkyjä tuottava sinilevälaji vai ei.

Sinilevä voi joskus näyttää samalta kuin siitepöly tai vaaraton rihmamainen levä. Siitepölyä voi kertyä veden pinnalle keväällä ja alkukesällä, sinileviä myöhemmin kesällä, kun vesi lämpenee.

Sinileväkasaumien esiintymistä ja kestoa on vaikea ennustaa ja hallita. Tuulet ja virtaukset voivat liikutella sinilevämassaa, joten sinilevän määrä vedessä voi vaihdella nopeasti jopa saman päivän aikana. Sinilevästä kannattaa ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Valtakunnallinen leväseuranta on Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten ja kuntien toteuttama seuranta sinilevätilanteesta Suomen sisävesillä ja merialueilla. Lisätietoja sinilevästä, sen esiintymisestä ja myrkyistä saa osoitteesta www.jarviwiki.fi.

Jos vedessä on tai on äskettäin ollut sinilevää, muista nämä asiat:

• Älä ui äläkä päästä lapsia tai lemmikkejä rantaveteen leikkimään tai uimaan.
• Älä käytä ihmisten tai eläinten juomavetenä edes keitettynä.

Älä käytä löyly-, pesu- tai tiskivetenä äläkä syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun. (Lähteet:  www.thl.fi, wikipedia)

Sinilevää juovina Ruokolahden rannalla kesäkuussa 2016.

Sinilevämassaa

Sinilevää lasitestissä.

Kuvat Ulla Rauramo.

Yhdistyksemme ylläpitää sinilevän tarkkailupistettä Sorvanniemessä Sorsasaaren päässä. Alla olevasta taulukosta selviää, että sinilevää on tavattu Pyhäjärvessä 23 vuoden havaintojakson aikana joka kesä vuosia 2002, 2006 ja 2020 lukuunottamatta. Erityisen paljon havaintoja tehtiin vuosina 2014 (8 kpl) ja 2000 (6 kpl).

Lähde: www.jarviwiki.fi

Lähde: Pohjois-Karjalan ELY-keskus/Minna Kukkonen 16.9.2020

Pitkä havaintosarja on vain Syrjäsalmesta, Röhmästä kolmelta vuosikymmeneltä. Eniten havaintoja kaikista mittauspisteistä on 1980-luvulta. Haitallisten sinilevien määrä oli Syrjäsalmella 1960-luvulla hyvin vähäistä, mutta lisääntynyt myöhemmin vaihdellen vuosikymmenestä toiseen. Tuulet kuljettavat sinilevää helposti paikasta toiseen. Eri osissa järveä oli 1980-luvulla hyvin erilaisia %-osuuksia (0,1-7,9).

Käynnissä oleva ihmiskunnan aiheuttama ilmastonmuutos aiheutuu lähinnä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin (CO2) määrän lisääntymisestä ilmakehässä. Ilmastonmuutos on yksi maailmanlaajuisista kriiseistämme. Se vaikuttaa kielteisesti ihmisiin ja luontoon ympäri maailmaa jo nyt, myös meillä Suomessa.

Fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, kivihiili ja maakaasu ja turve, aiheuttavat kolme neljäsosaa kasvihuonekaasupäästöistä. Yksi ilmaston lämpenemisen keskeisimmistä vaikutuksista on lämpenemisen voimistuminen, mikä mm. edistää luonnollisten kasvihuonekaasujen vapautumista maaperästä ja meristä. Ihmisen toiminnan vaikutukset fyysisiin ja biologisiin systeemeihin ovat havaittavissa viimeisten 30 vuoden ajalla. Mikäli päästöt kasvavat nykytahtia, kasvihuoneilmiön voimistuminen nostaa maapallon keskilämpötilaa vuosisadan loppuun mennessä vajaasta kahdesta kuuteen astetta.

Suomessa ilmasto on lämmennyt kaikkina vuodenaikoina, voimakkaimmin kuitenkin talvella. Keskilämpötila on noussut noin kaksi astetta 1800-luvun lopun jälkeen. Mittaushistoriaan osuu myös suuria vaihteluita.

Ilmastonmuutoksen myötä talvisateet ja sään ääri-ilmiöt, kuten tulvat, rankkasateet ja kuivat kaudet lisääntyvät, mutta routa vähenee. Ilmastonmuutos voimistaa vesiekosysteemien rehevöitymistä. Peltojen lumettomuus ja talvivalunnan kasvu lisäävät ravinteiden, fosforin ja typen huuhtoutumista vesistöihin. Myös metsistä voi huuhtoutua enemmän typpeä. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös kalastoon kevätkutuisia lajeja, erityisesti ahvenkaloja suosimalla.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamia moninaisia ilmiöitä Suomessa ovat mm. kevättapahtumien, kuten lehtien silmuuntumisen ja lintujen muuton ja pesinnän aikaistuminen. Järvien jääpeitteisyysaika on kutistunut, lumi on vähenemässä, sademäärät ovat yhtäällä lisääntyneet ja toisaalla vähentyneet. Tämä aiheuttaa lisääntyvää kuivuutta, mutta myös lisääntyviä tulvia. Tulevaisuudessa talvet muuttuvat pilvisemmiksi ja aurinkoa nähdään entistäkin harvemmin. Kesällä hellepäivien ja lämpöaaltojen yleisyys lisääntyy. Eläinten levinneisyysalueet laajenevat, levien ja planktonin määrä järvissä lisääntyy, lumirajan siirtyy pohjoisemmaksi. Ilman ja veden lämpeneminen muuttaa eläinten lajikoostumusta.  (Lähde: Ilmatieteen laitos, ilmastop-opas.fi)

Pyhäjärvi ry: hallituksen jäsen Jouko Turkka on pitänyt jäätymistilastoja yli 10 vuoden ajan. Niistä voi hyvin havaita järven jäässäoloajan lyhenemisen:

Pisin jääpeite (176 vrk) oli talvella 2002-2003 ja lyhin (82 vrk) talvella 2011-2012, alle puolet pisimmästä. Keskimääräinen jäätymisaika oli 123 vrk. Tarkkailujakson 12:sta täydellisesti raportoiduista talvista neljänä järvi jäätyi jo marraskuussa, sitä vastoin vasta tammikuussa kuutena ja yhtenä peräti vasta helmikuun alussa.