Soiden merkitys vesistöille

Turvetuotanto

Lähteet: www.ymparisto.fi, www.sll.fi, suoseura.fi; wikipedia

Soita on käytetty hyväksi Suomessa niin kauan kuin täällä on asuttu: metsästykseen, marjojen ja muiden kasvien sekä suomalmin keräilyyn. Vuosisatoja soilta niitettiin saraa karjan rehuksi. Tällaiset, yleensä pienialaiset toimenpiteet vaikuttivat soihin vain vähän verrattuna niiden ojitukseen maa- ja metsätaloutta sekä turpeennostoa varten. Ojitus alkoi Ruotsin vallan aikana. Sotien jälkeen tarvittiin enemmän puuta. Siksi soita alettiin ojittaa enemmän, saatiinhan siten lisää metsäpinta-alaa. Työ koneellistui 1950-luvulla: ensin suoauroilla, sitten kaivinkoneilla.

Soiden suojeluun alettiin kiinnittää huomiota ensi kerran jo 1930-luvulla. Kun metsäojitus 1960-luvulla kiihtyi, soiden suojelusta tuli entistä ajankohtaisempaa. Soiden ennallistamisessa tukitaan ojia, jolloin vedenpinta alkaa taas nousta. Se aiheuttaa myös kasvihuonekaasupäästöjä, jotka kuitenkin laskevat vuosikymmenien kuluessa. Ennallistaminen ei ole kovin tehokas keino hillitä ilmastonmuutosta hyvin kasvavalta metsäsuolta, mutta pelloiksi muutetulla suolla päästöt ovat niin suuret, että ne kannattaisi ennallistaa mahdollisimman nopeasti.

Turvetuotannon osuus vesistöjen fosforikuormituksesta on 0,5 % ja typpikuormituksesta alle prosentti. Osuus on valtakunnallisesti pieni, mutta sillä voi olla suurikin alueellinen vaikutus vesistöjen tilaan.

Turvetuotantoalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, humusta, ravinteita ja rautaa. Se tekee mökkirannoista liejuisia ja tukkii kalojen kiduksia. Vettyessään kuiva turveaines täyttää järvien pohjia lietteellä. Lisääntynyt orgaaninen aines aiheuttaa lisäksi vesistöissä happikatoa, mikä puolestaan vapauttaa järvien pohjaan kertynyttä fosforia ja siten rehevöittää koko vesistöä.

Kun turvekerros kaivamisen seurauksena ohenee, kasvaa myös happaman huuhtouman riski alueen vesiin. Kuormitus on suurimmillaan suurten virtaamien aikana. Tuotannon aiheuttamia vesistöhaittoja voidaan vähentää oikealla sijoituspaikan valinnalla ja suojavyöhykkeillä, teknisillä rakenteilla ja niiden kunnossapidolla sekä toimien ajoittamisella.

Turpeen kaivaminen tuhoaa alueen suoluontoa ja soiden lajit uhanalaistuvat. Suoluontoa uhkaa myös soiden ojittaminen maa- ja metsätaloutta varten. Turvetta nostetaan paitsi polttoon myös muihin käyttötarkoituksiin kuten kuivikkeeksi tai aktiivihiilen raaka-aineeksi. Turpeen poltto on saastuttavampaa kuin kivihiilen poltto. Lisäksi turpeen energiakäyttö tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin henkilöautoliikenne, vaikka turpeella tuotetaan vain pieni osa Suomen sähköstä ja lämmöstä. Onneksi turpeen poltolle on vaihtoehtoja.

Turvetuotantoalueiden toimintaa säädellään ympäristönsuojelulain mukaisella ympäristöluvalla. Lisäksi toimintaa ohjaavat valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta sekä vesienhoitosuunnitelmat ja niiden toteutusohjelmat.

Soiden ennallistaminen

Soiden ennallistaminen tuo monia hyötyjä: sillä voidaan vähentää suon hiilidioksidipäästöjä, parantaa vesistöjen tilaa ja auttaa ojituksesta kärsinyttä suoluontoa palaamaan ennalleen. Ojitettuja suoalueita kunnostetaan myös sen tähden, että ne tasaavat tulvahuippuja. Tämä ominaisuus on menetetty liiallisten ojitusten tähden. Sekä ilmasto että luonnon monimuotoisuus kiittävät.

Ennallistaminen on osa ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Ennallistamisessa suota halkovat ojat tukitaan tai padotaan, jotta pohjaveden pinta saadaan nousemaan lähelle suon pintaa. Tämä lopettaa turvekerroksen hajoamisen ja siten hiilen karkaamisen suosta.

Positiivinen vesistövaikutus puolestaan syntyy siitä, että ennallistamisen jälkeen vesi joutuu kulkemaan pitkän matkaa pitkin suon sammalikkoa. Sammal toimii kuin pesusieni, eli se kerää itseensä haitta-aineita ja ravinteita, jotka ojia pitkin kulkiessaan päätyisivät suoraan vesistöön. Luonnontilainen suo siivilöi vettä ja tasaa virtaamia.

Soiden kunnostamisessa keskeinen kysymys on, onko alueella havaittu ongelmia alueen edustalla tai uomissa. Tärkeää on myös, miten maanomistajat suhtautuvat ja mistä omarahoitusosuus saadaan sekä saako toimenpiteelle avustusta.

Karjalan Pyhäjärven koko valuma-alue on 1 019,2 km2, josta Suomen puolella 804,5 km2. Maanpeitettä mittaava CORINE LAND Cover -hanke*) ei pysty luotettavasti erottelemaan soita muista maankäyttömuodoista. Suot ovat yleensä ojitettuja ja ojituksen tuloksena syntynyt kitukasvuinenkin puusto tulkitaan toiseen maankäyttöluokkaan. Sama tiedon puute koskettaa luonnonvaraisia soita. Suo on silloin luonnonvarainen, kun siihen ei ole tehty ojituksia.

*) Corine Land Cover 2018 -hanke on Euroopan ympäristöviraston koordinoima maanpeiteseuranta. Siinä yhdistetään koko Suomen peittävä satelliittikuvamosaiikki ja paikkatietoaineistot maankäytöstä ja maanpeitteestä.

Asiasta ovat sopineet Pohjois-Karjalan ely-keskus ja metsäyhtiö Tornator. Kunnan eteläosissa sijaitseva suo suojellaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jossa suojelu on vapaaehtoista ja maanomistajat saavat siitä korvauksen. Aukeasuo kuuluu valtakunnallisesti arvokkaan vesistön, Karjalan Pyhäjärven valuma-alueeseen. Ojitetun suoalueen ennallistamistoimilla on mahdollista parantaa sekä suoluonnon monimuotoisuutta että alapuolisen vesistön vedenlaatua.

Alueeseen rajautuva Aukeasuo on laaja, länsi- ja pohjoisosistaan luonnontilainen eteläinen viettokeidassuon jäänne, jossa on myös piirteitä keskiboreaalisesta aapasuosta.

Marjoniemenkankaan Natura- Suon keskiosissa ja itäpäässä on laajoja ojituksia, ja suo on aiemmin ollut suurempi, yltäen lähes Uukuniemen kirkonkylälle asti. Alue on myös vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta.

Helmi-ohjelman valtakunnallisena tavoitteena on suojella noin 60 000 hehtaaria soita vuoden 2030 loppuun mennessä. Tänä vuonna Pohjois-Karjalan tavoite soiden suojelussa on 400 hehtaaria.

https://yle.fi/a/74-20052161?fbclid=IwAR28PumkwtVJyaqe7TdeaTwi_URFiJIjik1gyFrHY_WnYiSlux3f3tw3P00

Juutinsuon ennallistaminen

Mustolanjoen valuma-alueella oleva Juutinsuo on ensimmäinen kunnostettu suo. Sen ennallistamisen tavoitteena on palauttaa suo luonnontilaan, koska se toimii hiilinieluna. Se ei tarkoita, että koko suoalalle tarvitaan toimenpiteitä. Juutinsuota on ennallistettu Suomen luonnonsuojeluliiton hiilipörssin ja vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoituksella vuosina 2020–2021. Hankkeessa pohjavesien ja lähdenorojen virtaussuuntia pyrittiin palauttamaan alkuperäisiin uomiinsa täyttämällä vanhoja ojia sekä ohjaamalla vesiä virtausojaurilla ja padoilla. Kaikkiaan Juutinsuota kunnostettiin hankkeessa 265 hehtaaria; mineraalimaiden eroosiosuojauksien kanssa kunnostusten kokonaispinta-ala on yli 300 hehtaaria. Juutinsuon kunnostus maksoi noin 300 000 €, josta hakijalla piti olla 150 000 € omarahoitusosuutta.

Tiesikö, että

Lähteet Heikki Vasamies: Ennallistettu suo on ilonaihe. Suomen Luonto 8/24, Anna Sievinen: Ikiaikainen arkisto. Tiede Luonto 6/24

Muinoin ihmiset pelkäsivät soilla asuvia henkiä, nykyään huolta herättävät niiltä ilmakehään karkaavat kaasut. Uskottiin, että halla nousee suolta. Soiden kuivattamisen uskottiin vähentävän katoja. Todellisuudessa suot ovat kuitenkin lämpövarasto.
Ojitetut suot aiheuttavat enemmän kasvihuonepäästöjä kuin kotimaan liikenne yhteensä. Ojitusten takia puolet soiden luontotyypeistä on uhanalaisia.
Turvemaat ovat Suomessa suurempi hiilivarasto kuin kaikki metsät yhteensä. Valtakunnan hiilivarastosta 70 % on soissa.
Valtava urakka soiden ennallistamisessa on saatu käyntiin. Metsähallitus on esim. ennallistanut (2024 mennessä) soita noin 44 000 hehtaaria. Veden nousu palauttaa vähitellen rahkasammalten kasvun ja tekee suosta taas hiilinielun. Eräiden lintujen, perhosten ja suokasvien pioneerit palaavat suolle jo vuodessa.

Soiden merkitys vesistöille

Turvetuotanto

Soiden ennallistaminen

Pyhäjärven suot

Kiteen Aukeasuolle yli 60 hehtaarin suojelualue

Juutinsuon ennallistaminen

Tiesikö, että