Karjalan mailla
Karjala ja sen vaakuna
Karjala on maantieteellinen alue Suomessa ja Venäjällä, kahdessa eri kulttuuripiirissä. Karjalan värien punainen merkitsee karjalaista iloa, musta surua oman maan menetyksestä. Karjalan vaakunan (vuodelta 1562) kaksi käsivartta miekkoineen ja sapeleineen kuvaavat itää ja länttä, jotka kiistelevät kruunusta eli Karjalasta. Karjalan vaakunasta tuli Pohjois-Karjalan maakuntavaakuna toisen maailman sodan jälkeen. Monella suomalaisella on karjalaiset juuret. Sotien jälkeen yli 400 000 karjalaista joutui jättämään kotinsa, kun Karjalan alue luovutettiin Neuvostoliitolle. Pyhäjärven rannalla oleva Uukuniemi menetti suurimman osan alueistaan, vain pieni kaistale jäi järven Suomen puolelle.
Vaakunan kuva: Etelä-Karjalan liitto.fi;
Kalevala
Kalevala on Karjalan suurin anti Suomelle ja maailmalle. Sanotaan, että ilman Kalevalaa ei olisi syntynyt Suomen kirjallisuutta ja ilman Kalevala ei Karjalalla olisi ollut sitä sijaa, minkä se on saanut suomalaisessa kulttuuritietoudessa. Elias Lönnrot taltioi ensimmäisellä runonkeruumatkalla Kesälahden Hummovaaran kylässä runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja. Niistä valittu ja yhdistelty taideteos Vanha Kalevala ilmestyi 1835, Uusi Kalevala 1849.
Kalevalan kuva: Adlibris.com
Musiikkiperinne
Lähteet: karjalanliitto.fi; wikipedia
Runonlaulajien Karjalasta tuli laulun maa. Karjalaisten maakuntalaulussa sanotaan, että Karjala on laulun laaja kotimaa, jossa kosket kuohuvat ja järven aallot loiskuavat lauluna. "Karjalan kunnailla" -laulun koivikot taas edustavat muistomerkkejä viime vuosisadalla päättyneestä kaskeamisesta. Kaskeamisen jälkeen metsä muuttui ahoksi, jolla kasvoi ahomansikoita. Oma maata osoitti siis mansikka, muuta, vierasta maata mustikka. Kalevalamittaisen laulun kautta opittiin tarinat menneestä ja siirrettiin jälkipolville. Kaihoa takaisin kotiseudulle kuvaa laulu "Minä lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun… " Karjalaiset soittimet ovat kantele ja jouhikko.
Kanteleen kuva: wikipedia
Karjalaisten laulu
Sävel ja sanat P.J.Hannikainen
Suloisessa Suomessamme
Oisko maata armaampaa
Kuin on kaunis Karjalamme
Laulun laaja kotimaa!
Lauluna sen kosket kuohuu
Järven aallot loiskuaa
Säveleitä salot huokuu
Ikihongat humajaa.
…
Karjalan kunnailla
Kansansävelmä, sanat Valter Juva
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu
Jo Karjalan koivikot tuuhettuu
Käki kukkuu siellä ja kevät on
Vie sinne mun kaiho pohjaton
Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Leevi and the Leavings, sanat Gösta Sundqvist
Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Vaihdan farkut verkkarihousuun
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
Juon kaljaa auringon nousuun.
Karjalan kieli
Karjalan kieli on suomen kielen lähin sukukieli. Sitä ei pidä sekoittaa suomen kielen karjalaismurteisiin, joita on puhuttu muun muassa Karjalankannaksella.
Karjalaiset sananlaskut ja sanonnat tarjoavat viisaita näkemyksiä suomalaisuudesta ja eritoten karjalaisesta elämäntavasta. Ne pitävät usein sisällään salattuja viisauksia ja lainaavat jo nykyisin vanhasta ajasta:
- Ahkera akka kasvattaa laiska miehe.
- Ei mikkää uo nii helppoo ku toista neuvoo.
- Ei päiväkä paista, ennenko se nousoo.
- Ei täs työtä pelätä - uskalettaa käyvä vaik työ vieree makkaamaa.
- Helmikuu hellät tuulet maaliskuu maksaa.
- Huomeen o päivä uus ja ens viikool niitä on kuus.
- Jos oisin eilen kuolt ni en ois tuotakoa kuult.
- Korkia o kynnys tyttäre tulla takasii.
- Kyl maailma opettaa, jos ei muuta ni tasaseel maal kävelemmää.
- Lähes sutta pakkoon, niin tulloo karhu vastaa.
- Mamma tikutti miu hiukset.
- Nii o kiire ku kirpu tapos.
- Nii tuttu mies, nii tuttu mies. Mut ku ei tunne, ni ei tunne.
- O paremp kerra tehhä ku kahist katsoo.
- Oha sijal vikkoi, millo maa jääs, millo kärsä kippee.
- On lupa leikkii haastaa, mut ei pakko viisastella.
- Pakkane pöryst, paha ilma pakkaseest.
- Paremp kesä lehmätä ko joulu ukota.
- Sitä koira kotinnaa pittää, miss o olt kolme yötä.
- Sitä kuusta kuulemine, minkä juurel asunto.
- Syöpiks minja vai annetaaks kissale.
- Tietä lapsel, mää itse peräst.
- Työn ko näkkee, niin tekijä tuntee.
Pukeutuminen, ruoka, tavat
Karjalainen pukuperinne elää kansallispuvuissa ja fereseissä, jotka pohjautuvat kansanpukuihin. Naisten päähine kertoo aviosäädystä ja uskonnosta. Karjalanpiirakat ja -paisti, kaurakiisseli ja sienet edustavat ruokakulttuuria, rotinat ja virpominen tapaperinnettä, kansanlaulut perinnemusiikkia ja kyykkä urheilua. Suku ja suurperhe ovat olleet karjalaisten elämäntavan keskeiset yksilöt. Karjalainen tapaperinne perustui maanviljelyksen elämäntapaan ja vuodenkiertoon, joita jäsensivät luonnon rytmi sekä luterilaisen ja ortodoksisen kirkkovuoden perinteet.
Feresin kuva: Soja Murto
