Pyhäjärven lasku 1800-luvulla
Lähteet: wikipedia; ely-keskus.fi; Kyllikki Paajanen: Kesälahden kotiseutuhistoria, Sjövik Rosanna et al: Karjalan Pyhäjärven vesienhoitosuunnitelma ja Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. 2023
Ruotsin vallan aikaan järvenlaskut olivat kiellettyjä, kunnes vuonna 1740 annettu suoasetus mahdollisti järvien laskemisen maatalousmaan saamiseksi. Suomen ollessa suuriruhtinaskunta järvenlaskuja tehtiin paljon 1800-luvun puolivälin jälkeen.
Ankara heinän tarve aiheutti Suomessa järvenlaskut, joita valtio suosi mm. veropoliittisin keinoin. Useimmissa tapauksissa järvenlaskut olivat luvanvaraisia ja niitä perusteltiin rannanläheisten viljelmien tai niittyjen tulvantorjunnalla sekä uusien niittyjen tai peltomaiden raivaamisella. Vaikka järvet olivat ympäröivän väestön yhteisnautinnassa, eivät mahdolliset kalastusmenetykset estäneet järvenlaskua. Erityisesti uuden niittymaan tai peltomaan tuleva tuotto kiinnosti hankkeesiin osallistuneita, ja sen arveltiin tulevan suuremmaksi kuin kaikki muut menetykset yhteensä. Järvien savi-, liete- ja mutapohjat arveltiin ravinteikkaiksi ja niitä yritettiin ottaa maatalouden käyttöön. Suomessa suuret nälkävuodet 1866-1868 antoivat uuden kimmokkeen järvenlaskuille, joita sen takia pantiin toimeen ennätysmäärä muutaman vuosikymmenen ajan. Järvenlaskut olivat usein järvenlaskuyhtymien tai kyläkuntien yhteishankkeita, jossa sekä työmäärä että saatu hyöty jaettiin osallistujien kesken. Kaiken kaikkiaan järvenlaskuja runsasjärvisessä ja korkeuseroiltaan pienessä Suomessa suoritettiin yli 3 000.
Suurin järvenlaskuhanke Pohjois-Karjalassa ”vesiperäisten maiden hyödylliseksi ja hedelmälliseksi saattamiseksi” oli Pyhäjärven laskeminen 1820- ja 1830-luvuilla yhteensä 2,4 metrillä. Kaivutyöt suoritettiin Puhoksenkoskella. Kesälahdelta oli mukana 57 taloa eli enemmän kuin Kiteeltä ja Uukuniemeltä yhteensä. Uutta maata paljastui Kiteen puolella yli 6 000 hehtaaria.
Suomen oli perustettu koskenperkausjohtokunta, Kungliga Finska Strömrensningsdirektionen, jolle tehtiin vuonna 1800 anomus Pyhäjärven vedenpinnan alentamiseksi Puhoksen kosken kohdalla. Perusteluiksi esitettiin vesiperäisten maiden saattaminen hyödyllisiksi ja hedelmällisiksi, ja samalla estettäisiin veden nousu hyötymaille. Kaivuutyö tehtiin Puhioskoskessa vuosina 1829 - 1839, ja sen tuloksena Pyhäjärven vedenpinta laski 1,5 metriä kuivattaen samalla Hiiskosken lasku-uoman pieneksi puroksi. Pyhäjärven pinnan laskusta johtuen Hiiskoski kuivui pieneksi puroksi. Siinä vesi virtaa vain tulva-aikoina. Korkean vedenpinnan tason aikaan vedet purkautuvat myös Hiiskosken kautta järven luoteispäästä. Vedenpinnan laskun seurauksena tärkeimmät vesijättömaat paljastuivat Ätäskön länsi- ja pohjoisrannalle, noin parinsadan metrin levyiselle vyöhykkeelle. Pyhäjärven itärannalla paljastui lisäksi muutama viljelyskelpoinen lahdenpohja Juurikan kylän kohdalla. Sen sijaan Kesälahden puoli hyötyi laskusta varsin vähän, kun karupohjaiset rantasuot jäivät soiksi.
Pyhäjärveä on säännöstelty 1961 Puhoskosken voimalaitospadolla. Säännöstelyvara on 66 cm. Järveen laskevista virtavesistä suurin on Ukonniemenselälle laskeva Mustolanjoki, 54 km². Tätä suurempi on Ätäskön valuma-alue, 151 km². Ätäskö (14 km²) on Pyhäjärven tasossa oleva järvi. Pyhäjärven valuma-alue on järven kokoon nähden pieni.
Kun järvenlaskuja aikoinaan suoritettiin, ei laskujen ympäristövaikutuksia vielä tunnettu. Järvien pienentyneiden vesitilavuuksien on todettu vaikuttavan järven happitalouteen, sisäiseen kuormitukseen ja vesikasvillisuuden runsastumiseen. Yleensä nämä ilmiöt käynnistävät lievän rehevöitymisen, kun se yhdessä tehostuneen maatalouden ja metsien ojittamisen kanssa käynnistää rehevöitymiskierteen. Palautettuja järviä on Suomessa vähän, sillä monet seikat estävät vedenpinnan nostamista. Järven rantojen rakentaminen on järvennoston suurin este.